Hajatelma Hoivavisiosta

Controla on mukana Hoivavisio-hankkeessa osatoteuttajana. Konkreettiset toimenpiteet ovat alkaneet syksyn tullessa kunnon ryminällä. Tutkija Toni Ruohosen kanssa kierrettiin tekemässä ensimmäinen tiedonkeruuvaihe haastattelemalla hankeen toimijoita. Asiasta tarkemmin Hoivavision sivuilla julkaistussa artikkelissa.

Hyvinvointialalla on paljon jo toimivia käytäntöjä ja huippuosaamista. Selkein kehityskohde on erilaiset toimintaa tukevat tietojärjestelmät. Muilla toimialoilla tietojärjestelmien tuotekehitys on jatkanut ainakin näennäisen määrätietoista parannusta, mutta hoiva-ala on jäänyt unholaan. Me tietojärjestelmätoimittajat olemme tässä suhteessa epäonnistuneet, tai meillä on runsaasti parantamisen varaa. Viimeistään nyt on lähdettävä rohkeasti kentälle kuuntelemaan asiakasta.

Haasteet hoiva-alalla yleisesti sekä tietojärjestelmien suhteen ovat ”pientä ihmistä suurempia”, niin kuin usein kuulee sanottavan. Täytyy kuitenkin muistaa myös seuraava viisaus: ”Jos se olisi helppoa, niin kaikki sitä tekisivät”.

Kommentointi on suljettu.